Ajankohtaista

7.5.2017
Roomeo voitti pääsiäisenä Ylivieskassa. Niin, edellinen voitto ravien parissa omavalmennettavalla onkin muutaman vuoden takaa, ei niitä ihan liukuhihnalta tule kun yhtä treenailee kerrallaan. Kyllähän se maistui makealta! Sen jälkeen ollaan käyty vielä Oulussa, siellä Musta Ori oli parin laukan jälkeen viides. Myös Huuko kävi Kajaanin paikallisissa, mutta sitä ei huvittanut juosta ja Pikkumusta oli tasan viimeinen…

28.3.2017
Roomeo starttasi viime perjantaina Kaustisella ja oli suoraan tauolta mukavasti toinen, hyvän juoksun tehden, ja haastaen voittajan maaliin asti, samalla ajalla voittajan kanssa. ”Musta ori” kisannee seuraavan kerran pääsiäisen tienoilla. Täysveli Hissun Aarre onkin juossut helmi-maaliskuulla 3 TOTO76-voittoa putkeen… Huuko kisaa sitten sunnuntaina Kajaanissa. Sen menosta minulla ei ole mitään käsitystä koska en ole kertaakaan ponilla ajanut, vaan pääosin Sara on hoitanut treenauspuolta.

31.12.2016
Syksy on sujahtanut ohi rivakkaa tahtia. Kukkulalla on ollut lunta tänä talvena mukavasti. Roomeolla on porskutettu menemään ja Sampo siirtyi Pohjois-Karjalan suuntaan josta meille tuli musta pikkuponi Huuko tilalle. Näin on tytöillä kokoonsa nähden sopivampi poni. Ps. Uutena palveluna kirjanpitopalvelut

20161220_123523

 

6.10.2016
Olemme jatkaneet harrastelua mukavissa syksysäissä. Roomeolta hoidettiin luuliika ja sitä seurasi kuukauden kävelytys.

 

 

11.8.2016
Auraus menehtyi äkillisesti toissayönä suolikierteen vuoksi. Vaikka emme pariin vuoteen olleetkaan arkisin yhdessä, muistamme päivittäiset yhteiset 11 vuotta ikuisesti. Sinä olit periksiantamaton kilpailija, melkein ehdit hoitaa tämänkin siitoskauden loppuun. Viimeinen leposijasi on Häijäällä, nuku hyvin Lumijoen Liinaharja. Jatkamme täälläkin jälkikasvusi seurailua.

2.7.2016
Jo vain kesäkin on kääntynyt heinäkuulle. Roomeolla on ajettu nuoret radalle lähtöjä. Niistä saa tienata 600 eur, ja se täyttyi. Ihan vielä ei olla valmiita kovempiin tehtäviin, eli harjoittelua jatketaan. Ori on kyllä niin lunki ja fiksu luonteeltaan, että siihen ei voi olla rakastumatta. Täysveli Hissun Aarre on polkenut nyt 3 voittoa putkeen, viimeisin tuli eilen Vieremältä.

 

12.4.2016
Aurauslaisista viime aikojen voittajia ovat olleet ainakin Villiaura ja Taruntuuli.

Meidän tallissakin on tämän vuoden ”voittotili” avattu jo helmikuussa, KIELON ANNI FI34870/13
Om. Mikko Särkelä, Kajaani VOI 1

Roomeota on käytetty muutama kerta radalla ja Sampokin on saatu porukassa jollain lailla kesytettyä kärryjen eteen (Maarit & Elina):

3.1.2016
Poni tuli ja Avanti muutti uuteen kotiin ”poronhoitoalueelle”. Kimppahevoseen olin ehtinyt myös kerämään yli puoleen hevoseen jo omistajia, ja varsakin oli kiikarissa, mutta tämä projekti saa nyt siirtyä jonnekin tulevaisuuteen. Yksinkertaisesti elämäntilannekin on tällä hetkellä sen verran haastava, että yksi ajohevonen riittää vallan mainiosti. Kerrankin järjen ääni vei voiton!

Onnellisia (?) poninomistajia (Elina ja Johanna):

WP_20160101_12_40_19_Pro

Työkassin tuhoaja (saksanseisojanpentu Titi):

WP_20151222_07_28_18_Pro

11.12.2015
Tallissa tullaan tekemään muutoksia asukeiden osalta: porukkaponi tulee lapsien käyttöön, Avanti pyritään myymään, Roomeo jää. Lisäksi suunnitteilla on kimppahevonen. Sekä yksi koiranpentu tulee ennen joulua. Eikä unohdeta mainita uutta vanhaa kissaa neiti Nöpöä joka muutti meille omistajien muutettua kaupunkiin.

Näin siis Avantin ravihommat on käyty tässä tallissa läpi. En sitä kiellä, etteikö sillä olisi jotain annettavaa raviurheiluunkin, mutta omat taitoni ei enää riitä. Kyseessä on kuitenkin nuori hevonen jonka perusravi on hyvää, eikä se ole mistään rikki.

Roomeon suoritti koelähdön (nuorten lähtö) niinkuin sen pitikin, sen kummemmin vauhteja ei yritetty ajaakaan.

Tässä Romppua huolletaan:

WP_20151125_19_54_30_Pro

Elmeri ruokakupissa:

WP_20151122_12_25_43_Pro

5.11.2015
Löytyy meidän tallin yksi juoksija piiriennätyslistalta: KAINUUN+Sisulisäennätyksten+päivitys+2015(1)

5.11.2015
Aurauslainen Naputus voitti eilen Vermossa (2.000 eur), samoin Sivori Effe jatkoi Oulussa. Yritämme viedä oman tallimme asukit myös raveihin su, kaatosadetta lupaa tämänhetkinen ennuste. Tässä Avantin valmistautumista Joonan ja Elinan kera:

 

 

22.10.2015
Eilen oli miellyttävää nauttia helposta hevosenomistamisesta kun Sivori Effe ravasi Oulussa voittoon johtavan rinnalta. Ruuna valmentautuu Kajaanissa Maarit Ollikaisen tallissa.

Tämä kuva napattu eilen vapaapäivän aamulenkiltä:

WP_20151021_08_27_05_Pro

Avanti ja Elina:

WP_20151014_17_22_41_Pro

4.10.2015

Taruntuuli voitti Villinmiehen tammakilpailun. Kokonaisansiot tällä 5-vuotiaalla tammalla ovat jo lähes 55.000 euroa.

Tässä Avanti lempipuuhassaan:

WP_20151001_18_14_51_Pro (1)

11.9.2015

Kävimme ”koko kalustolla” Kajaanin raveissa. Roomeo oli opetuslähdössä ja käyttäytyi muutenkin mukavan mallikkaasti, teki sen mitä pitikin. Avantilta odotettiin porukassa pysymistä mutta se ei toteutunut, eikä käyttäytyminenkään ollut kaikilta osin kehuttavaa. Motivaatio tämän kanssa raviurheiluun on ollut kateissa useampaan otteeseen, ettei se ole mitään uutta sillä rintamalla. Ruunaa on hieman huollettu ja koitetaan keksiä muitakin ratkaisuja.

Taruntuuli sivusi SE:tä Turussa ja Vuvuzela voitti 2.000 euron tammasarjan. Tässäpä viime ajan poimintoja aurauslaisista.

Roomeo:

syys 012

17.7.2015

Topmar teki vahvan esityksen Kaustisella, 2600 metriä taittui aikaan 27,4 ja voitto oli 3.000 euron arvoinen!

Tyhjään karsinaan oli ilmestynyt uusi valmennettava. Ilmeisesti ei ole mikään tyhjänjuoksija, koskapa mitalikin on kaulassa, eli totossa ollaan joskus oltu. Huomaa myös jalkakääreet, se on tarkkaa tuo kilpaurheilijan jalkojen hoito. Onkohan heinää annettu turhan iso keko ?

WP_20150712_14_05_05_Pro

Avanti näyttää olevan virkeä parin lepopäivän jälkeen:

 

10.7.2015
Eilen Upea Ursula oli Kajaanissa nimensä veroinen!

10.7.2015
Hyppää 40 sekunniksi kärryn kyytiin:

Ja lenkin jälkeen maistuu ryyppy:

WP_20150706_13_02_33_Pro

30.6.2015
Tällaista se on, arki hevosten parissa:

 

Kuva00541

Kuva00531

24.6.2015
Käy tutustumassa toteuttamiini sivuihin www.kainuunravirata.fi jotka avautuivat eilen. Suunnittelun lähtökohta oli selkeys. Sivut on tehty talkoilla,  rakkaudesta hevosiin sekä kainuulaisen raviurheilun tukemiseksi.

21.6.2015
Tänään oli aurauslaisten päivä Rovaniemen T76-raveissa. Voitot juoksivat Villiaura (kahden laukan vuoksi jäi kauas muista, mutta silti kiersi voittoon, huima esitys!), Tuulenpoju ja Upea Ursula. Superelli oli kolmas Tuulenpojun lähdössä. Tiliä näille kertyi 11.500 € tänään.

20.6.2015
Topmar juoksi yllätysvoittoon Oulussa 16.6.2015. Voittoaika mukava 28,5 voltista ja rahaa tuli 1.200 ekua tästä. Mekin uskaltauduimme ruunan kanssa eilen ihmisten ilmoille Vieremälle koelähtöön. Vettä tuli kuin aisaa ennen lähtöä ja ratahyvitystä oli 2 sekuntia. Hevonen ja ukko olivat lähdön jälkeen yltäpäältä kurassa. Avanti juoksi pitkälti toista rataa, lopussa tuli pikku haparointi, mutta reilusti meni lähtö läpi. Nyt ei näytä ihan lähistöllä olevan sopivaa lähtöä ja parantaa vielä pitää pikkuisen jos mielii olla rahasijoilla.

Tässäpä Avantin palauttelua Joona M. innokas hevosmiehen alku selässä:

Kuva00501

10.6.2015
Voittojen tiellä ovat olleet aurauslaisista Bodari (ko.lähdössä toiseksi sijoittunut Jaden Tähti on myös samasta isästä), Villiaura ja Auran Lento. Näistä Villiaura kiersi reilun kilometrin kolmatta Ylivieskan T76-raveissa ja Auran Lennon voittostartti oli samalla sen ensimmäinen startti koko uralla.

Tallimme vaikuttaa olevan balanssissa ajukkien suhteen. Toistaa saa vetää ja toista työntää joten keskiarvo on kohdallaan. Alla (epäselvä) kuva Rompusta, ja ei, se ei ole lämminverinen, mutta en panisi pahakseni jos sillä olisi lämminverisen ravi..

Kuva00481

22.5.2015
Kaisla siirtyi päätoimiseksi ratsuksi ja tilalle tuli 3-vuotias ori Harjujen Roomeo. Näin siis tallimme
koostuu aurauslaisista. Näistä muuten Vuvuzelallakin on yksi voitto (2 starttia). Kuten näette kuvasta, lumista on päästy vähäksi aikaa, siinä apulaisvalmentaja on palauttelemassa Avantia.

Kuva00411

5.5.2015
Hankitreeniä 5.5.2015!

Kuva00381

3.5.2015
Tarhoja on yritetty siivota lannasta. Sama ihmetys joka kevät, mistä sitä tuleekin niin valtavat määrät. Kuka kuvassa olijoista lienee innokkain jalkapallon pelaaja ?

Kuva00361

28.4.2015
Poika Vauraus lisäsi myös voittosaldoaan, 2015 8 starttia, joista 6 3:n joukossa. Meillä näytti täällä tunturilla tänään tältä:

Kuva00301

19.4.2015
Villiaura voittoon keskiviikkona Vermossa. On siis 7 voitolla tällä hetkellä voitokkain suomenhevonen. Meillä näyttää tältä (kuva). Vappuna voidaan hiihtää!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

7.4.2015
Käytiin Avantilla paikallisraveissa Kainuun pohjoisosissa. Paremminkin olisi tietysti voinut mennä, miksei huonomminkin. Tunnelma on pikkuraveissa aina mukava, ehkä sitten ensi vuonna Kaislalla samaan paikkaan.

Auraus on käytettävissä tänä kesänä siitokseen edellisvuoden tapaan Häijään Oriasemalla. Varsamaksu on hyvin kasvattajaystävällinen. Jälkikasvuahan ei tämän vuoden nelivuotiaissa olekaan yhtään. Voittamaan on tässä välissä ehtinyt myös Ypäjä Eliitti.

Lunta riittää, ja otettiin ilo irti eilen aamulla laskemalla hangilla wuuuffimäkeä. Mäkiähän täällä piisaa.

Elmeri päikkäreillä tänään
Elmeri päikkäreillä tänään

6.3.2015
Aurauslaisista Tähti-Aura: 4 starttia ja 4 voittoa! Villiaura: 6 starttia ja 5 voittoa!

7.2.2015
On hanget korkeat nietokset… Lunta löytyy vajaan metrin, ja tuiskupaikoilla reilusti yli metrin, joten ihan semmoisessa ei viitsi kahluuttaa hevosia. Avanti on saanut hieman virtaa itseensä lisää ja Kaislaa yritetään siedättää koiran mukanaoloon lenkeillä vaihtelevalla menestyksellä. Paljon on ratsastettu, vain enemmät juoksut menty kärryillä. Aurauslaiset ovat pärjänneet jälleen mukavasti, mm. Poika Vauraus otti pari voittoa peräkkäin.

9.1.2015
Aurausvarsoista Villiauralla 2 peräkkäistä voittoa, Naputus voitti myös jälleen, ja uutena nimenä Ritgellekin voitto tauluun.

24.12.2014
Jouluntoivotukset täältä pakkasen (-20) ja lumen keskeltä (n.40 cm)! Maisemat on kuin postikortista. Mitään mullistavaa ei hevosharrastuksen saralla ole tapahtunut, molempia treenaillaan, aika näyttää päästäänkö raveihin asti vai ei, jossain vaiheessa se aika tietysti siihenkin alkaa käydä vähiin. Omat ajotiet on hyvät lumipolanteiset, joten niillä huruutellaan ja hangessakin mennään ja välillä päästellään kiitolaukkaa selästä, nämä ei niin umpiravureita ole, joten laukka kyllä nousee.

18.11.2014
Lunta odotellessa on yritetty mielikuvituksen avulla pitää hevosia sen verran liikkeessä, että pysyisivät jollain lailla toimivina. Aikalailla on alkaneet pulskistua vaikka apettakin vähennetty. Se on tuo kotimainen rotumme, ruoka maistuu, ja joskus multakin – tai mikä vaan. Ihmeemmin en ole ehtinyt raviurheilun puolta seurailemaan muiden elämän osa-alueiden imiessä aikaa, mutta sellainen nelivuotias aurauslainen kuin ’Naputus’ oli ainakin voittanut, jäi tuo nimi mieleen…

3.10.2014
Auraus-varsoista Auriina on myös päässyt avaamaan ”voittotilinsä”. Huomenna on kriteriumkarsintavoittaja Taruntuuli finaalissa, joten jännä päivä. Tuulenpoju voitti Kajaanissa Nuorten Sarjan.

Tämän tallin suomenhevosduossa ei ole paljon kertomista. Kerrottakoon että Avanti potki keväällä ensin katokseen reikiä ja sitten kesällä kärryihin niin että jalka jäi kiinni, ravi kateissa. Kaisla edennyt hieman, mutta edelleen laukkailee ja peitsailee, potkiskelee tämäkin. Ihme tyyppejä, eikä mitään sukuakaan keskenään. Näillä on nyt ratsastettu yhdessä, siinä toimivat tosi hyvin, Avanti on huippurohkea menemään edeltä. Sielu lepää itselläkin syysmaisemia silmäillessä ja pari tuntia menee huomaamatta. Mennään päivä kerrallaan.

17.9.2014
Lauantaina laittoi muut nelivuotiaat ojennukseen Taruntuuli, eli finaalivoitto tuli, ja myös suomen ennätys joka parani sekunnilla. Harvoin on tammat tätä kisaa voittaneet, mm. eräs I.P. Vipotiina kylläkin. Emähän Taruntuulella on huippu. On tämä silti ”iskänkin tyttö” ja oikea prinsessa :). Täysvelikin voitti viikonloppuna, ja myös Tähti-Auraus otti ensimmäisen voittonsa. Joten jos sinulla on turolainen tamma… vink vink.

5.9.2014
Taruntuuli voittoon Oulu Express-karsinnassa maanantaina Oulussa. Hieno Tyttö!

Oma hevosharrastus ei ole hääviä tällä hetkellä, voi sanoa että se rypee syvällä suossa, kaikki tuntuu liian vaikealta. Mutta silti, hevoset on eläiminä upeita!

11.8.2014
Tuulenpoju voittoon Rovaniemellä T75-raveissa ja Tamaran Taika jatkoi voittoputkea Ylivieskassa. Isänä Auraus.

7.8.2014
Koiranpennut ovat asustelleet uusissa kodeissaan jo tovin. Pari päivää tuntui olo oudon vähäeläimiseltä. Oman tallin Hevoskalusto harjoittaa perustreeniä, Avanti menee enemmän juoksua ja käy välillä taas radalla. Kaisla kiskoo enimmäkseen jarrukärryä.

7.8.2014
Huh hellettä, ja myös Porin kunkkarit tarjosivat sydämentykytyksiä ihan riittävästi. Taruntuuli haparoi voittonsa pariin laukka-askeleeseen maalisuoralla, mutta oli kuitenkin toinen. Tuo 2. sija oli 5.000 euron arvoinen. Lauantaina menestyivät myös Aurauksen veli Turnaus voittamalla monten SM-lähdön sekä kotiradan Pikkukahveli hurjalla volttiajalla.

1.8.2014
Tamaran Taika jatkoi myös voittokulkuaan Kajaanissa. Porin kunkkareissa viikonloppuna Taruntuuli pikkuprinssi-lähdössä. Siinä onkin vain 2 tammaa uskaltanut oriiden sekaan.

29.7.2014
Viime päivien aurauslaisia voittajia P.S. Viraus (nuorten sarja) ja Tuulenpoju. Näillä onkin molemmilla 3 voiton putket taulussa nyt.

23.7.2014
Tuulenpoju jatkoi maanantaina voitolla Oulussa! Tässäkään ei tarvinnut maalikameraa apuna…

21.7.2014
Edellisissä Kajaanin raveissa voittoon 5-vuotias tamma Tamaran Taika (i. Auraus). Eroa oli muutamia hevosenmittoja seuraavaan maaliintulijaan…

14.7.2014
Eilen voittovuorossa aurauksen lapsista tamma Säpin Tytinä (rahakas Nuorten Sarja) ja ori Tuulenpoju.

12.7.2014
Taruntuuli pikkupelimannin urhea 3. Puhtaat paperit juoksusta, kuolemanpaikalla koko matka. Tämän kauden kaikissa starteissa tammalle on ollut tarjolla juurikin sitä paikkaa, tai kolmatta rataa. Ei voi kuin ihailla tämän yksilön kultaista juoksupäätä, se oli eilen ainoa tamma 6 parhaan joukossa! Aika 25,8ake on luonnollisesti ikäluokan 3. paras (ja tammojen paras). Eilisissä raveissa voitti kuitenkin aurauslainen P.S.Viraus 29,6ke, tämä on 5-vuotias ruuna.

10.7.2014
Inteksi lähti uuteen kotiin, tilalle tuli Kaisla Kevätön Avantin samanikäiseksi seuraksi. Katsotaan löydetäänkö raviaskelia. Mukavaluonteinen tamma. Tammaa ei olekaan vielä ollut, pärjätäänköhän me naiset keskenään ;)

6.7.2014
Taruntuuli löylytti karsinnassa kuolemanpaikalta SE-oriin Kihiseen ja R.R.Samun, toivotaan onnea myös finaaliin!

30.6.2014
Taranella (tammasarjan voitto 2.000 eur), P.S.Viraus jne. Aurauslaiset tammat jyräävät. Tänään tulessa 4-vuotias Taruntuuli pikkupelimannin karsinnassa oriita vastaan…
Koiranpennuista ensimmäiset lähtevät tällä viikolla uusiin koteihin, ne tulevat 7 viikkoisiksi.
Myytävänä myös Eka-Inteksi/vaihtoa voidaan harkita (ravi)varsaan.

3.6.2014
Lopetin Inteksin treenauksen, mutta yksi päivä huomasin – vahingossa – sen ravaavan hulppeasti omassa aitauksessaan. Kävin sitten tänään radalla, enkä tiedä pitäisikö sittenkin vielä yrittää. Itselläni ei jostain syystä tahdo motivaatio enää piisata tähän hevospuuhaan. Eikä tosin rahatkaan. Tässä nyt on erilaisia suunnitelmia ja ajatuksia sen suhteen… Avantilla kiersin ratsain Lehtovaaran mäkeä puolelta toiselle, löytyi jopa uusia polkuja, tämä nyppylähän on 270 m merenpinnasta, tuolta yhdeltä reunalta on varsin huimat näköalat. Koiranpennut ovat jo 2,5 viikkoa vanhoja. Niitä tuli 6. Lopuksi muistetaan mainita pärjänneistä aurauslaisista ainakin Taranella (voitto 70 m erolla muihin) ja Henkan Huilu.

13.5.2014
Aurausvarsoista on voittanut ainakin P.S. Viraus, myös rahakkaissa tammasarjoissa on jälkeläiset pärjänneet. Inteksillä ollaan ajeltu parit paikallisravit ja seuraava ajelu on huomenna tohtorin suuntaan, koko kahden hevosen kalusto sinne. Nimittäin Avanti oli veljen ravien aikaan rei’ittänyt takasilla katoksen vaneriin läpi-reikiä. Eikä se ole ihan ohuintakaan vaneria. Tarkastetaan tuo Inteksinkin (etu)pää ja mietitään sitten jatkot. Huoleton olis hevoseton… Koirarintamalla synnytys lähestyy, toivotaan että sujuu hyvin, pennut olisi kaikki jo varattuja.

13.4.2014
Auraus muutti viikonloppuna Sastamalaan, ja on käytössä siitokseen kesällä 2014 Häijään oriasemalla. Talli tuntuu nyt jotenkin tyhjältä… Arkeen palattiin kuitenkin heti tänään, käytettiin ruunaduo radalla ja ainakin rapa lensi. Pohjanpystykorvamme Minni on astutettu, ja jos kaikki menee hyvin, syntynee reilun kuukauden kuluttua pikkupohjiksia.

18.3.2014
Superelli voittoon eilen Oulussa (i. Auraus).

16.3.2014
Tässä kohtaa voidaan toistaa edellinen päivitys: Topmar voitti – jälleen – hieman surullisen kuuluisissa Mikkelin T75 raveissa tällä kertaa (katso juttu tammasta 12.3. HU). Eilen olimme ruuna reippaalla (Eka-Inteksi) Suomussalmen raveissa (jääravit tässä välissä oli peruttu). Mukava ilma, mukava ilmapiiri ja mukava oli lopputuloskin. Kisoissa saa kuski edelleen istua vahaukkona kyydissä, mutta ehkä joku päivä tilanne voi olla toinen. Paraneehan viinikin vanhetessaan, uskotaan näin. Kummallinen talvi toivottavasti loppuu jossain välissä, nyt meni ajopaikat betoniksi/jääurille.

15.2.2014
Aurauslaisista Topmarilla on – jälleen – kahden voiton putket taulussa. Toisessa oli peräti 2.000 euron ensipalkinto. Muitakin totosijoja varsat ovat napsineet, mutta tavaksi on näemmä tullut noteerata voitot. Tämä sääntö tosin ei koske oman kahden treenihevosen raportointia, eli: Inteksi sijoittui ekassa kisassaan neljänneksi ja paransi aikaa koelähdöstä, ja ”rahahanatkin” saatiin auki. Siihenpä ne hyvät asiat päättyvätkin, mm. voltista lähtö on onnetonta ja sitä vauhtia kaivattaisiin lisää. Suurinpiirtein läjässä ruuna on, ja toivotaan että pysyykin nyt vaihteeksi, olen yrittänyt ajaa sillä kotona vetoja josko sitä vauhteja alkaisi sitä kautta ilmestyä pikkuhiljaa. Olen toistaiseksi saanut sen vain kuumumaan, mikä tarkoittaa esimerkiksi huomenna sunnuntaina lenkille lähtöä tuossa aamuhämärissä. Näyttäisi että ajellaan jääravit seuraavaksi…

30.1.2014
Ilmoitin sitten Inteksin kilvanajoihin. Eihän siinä järkeä ole, sen kummemmin ei tarvinne asiaa raportoida. Ruuna on kuitenkin jo 6, niin yritetään nyt edes joku kerta, kun on 3 vuotta hangessa kahaluuteltu, ehkä ajetaan paikallisravicupeja tai jotain tässä kevään mittaan. Voihan se olla että edistystä tuleekin, mene ja tiedä. ”Jokainen tsäänssi on mahdollisuus”. Eiköhän tätä raviharrastusta pienessä mittakaavassa tule jatkettua, jos ihmisten terveystilanne sallii, näin kun aurinkokin jo taivaalta näyttäytyy…

12.1.2014
Inteksin jalka olikin väärä hälytys, eli ei mikään rasitusvamma, ja treenit on jatkuneet normaalisti. Radalla käytiin viikko sitten, koelähdön jälkeen ensimmäisen kerran. Ihan ok menee, hieman edistyykin, mutta ei silti oikein vielä innostanut ajatus huomisista Joensuun iltaraveista rationalisoituani asiaa tarkemmin. Jos tämä nyt vielä himpun menisi eteenpäin, niin sitten…

Avanti on edennyt myös siinä hissukseen. Luonnollisesti isoveli on huomattavasti riskimpi menemään tässä vaiheessa. Täällä on hyvin lunta kahlata hangessa hevosella. Myös laskettelukausi on päästy avaamaan!

Tässä välissä Aurauksen varsoista on voittanut Timmin Poju ja Topmar ehti viettää kahden voiton ”putken”.